Raudanpuute on yleinen vaiva
Ei jaksa, ei pysty, eikä kykene – mieli tekisi, mutta keho ei toimi
Tämän päivän puhutuimpia aiheita on ferritiinin- eli raudan puute. Rauta on ihmisille välttämätön hivenaine, jota tarvitaan mm. veren punasolujen rakentamiseen ja siten hapen kuljettamiseen elimistössä. Rauta on elimistössä solujen käytössä, mm. hemoglobiinissa sekä varastorautana.
Raudanpuuteanemia on yleisimpiä puutostiloja ja maailmanlaajuisesti jopa noin kolmasosa maailman väestöstä saattaa kärsiä siitä. Rauta saattaa imeytyä ravinnosta huonosti monesta syystä johtuen ja usein ihmisravinto itsessään sisältää melko niukasti rautaa.
Ihminen ei pysty tuottamaan rautaa, joten kaikki tarvittava rauta on saatava ravinnosta tai ravintolisästä. Nykyihmiset ovat vähentäneet lihansyöntiä, joka on ollut perinteisesti raudansaannin kannalta tärkein lähde. Myös suoliston imeytymisen kanssa voi olla ongelmia.
Kasvisruoka ja rauta
Puhtaalla kasvisruualla on vaikea saada riittävästi rautaa tai se ei imeydy kunnolla. Kasvisruokavalioissa raudan parhaita lähteitä ovat täysjyväviljatuotteet, palkokasvit, pähkinät ja siemenet. C- vitamiini tai fermentoidut tuotteet lisäävät raudan imeytymistä, kun taas esim. kahvi ja tee haittaavat imeytymistä. Myös jotkut lääkkeet haittaavat imeytymistä.
Raudan puutteesta kärsivät erityisesti kasvissyöjät, yksipuolisesti syövät, runsaista kuukautisista kärsivät, raskaana olevat ja imettävät, laihduttajat, lapset, runsaasti kuntoilevat ja urheilevat, usein verta luovuttavat, keliakiaa tai Crohnin tautia sairastavat, erilaisista suolistovaivoista kärsivät ja vanhukset.
Yleisin oire raudanpuutteessa on väsymys, joka valtaa koko kehon ja mielen.
Raudanpuutteen oireita ovat mm. väsymys, huimaus, kalpeus, päänsärky, heikentynyt yleiskunto sekä hengästyminen, hermostuneisuus, keskittymiskyvyn puute, ihon kuivuminen, kynsien halkeileminen, huulten ahavoituminen, hiustenlähtö, levottomat jalat, palan tunne kurkussa ja kilpirauhasen vajaatoiminnan tyyppiset oireet.
Raudanpuutteen aiheuttama väsymys tuntuu ennekaikkea fyysisenä jaksamattomuutena ja jatkuvana unen tarpeena. Ei vain jaksa, ei pysty, eikä kykene. Mieli tekisi, mutta keho ei toimi.
Raudanpuutteen luotettava mittaus
Jos kärsit raudanpuutteesta johtuvista oireista, kannattaa harkita rauta-arvojen kattavaa mittaamista.
Yksi hyvä vaihtoehto on Puhti-terveystarkastus, joka sisältää 30 eri mittaria, jotka antavat sinulle monipuolisesti tietoa siitä, miten elimistösi voi. Mukana mm. täydellinen verenkuva, kolesteroli, verensokeri, D-vitamiini, rauta-arvot (ferritiini), tulehdustila sekä kilpirauhasen, maksan ja munuaisten toimintaa heijastelevat tutkimukset
Rautavalmiste ravintolisät
Apua raudanpuutteeseen on helposti ja edullisesti saatavana. Suoraan purkista. Edullisia ja laadukkaita valmisteita löytyy useita.
Erittäin laadukkaaseen rautavalmisteeseen voit tutustua tästä.
Luontaistukun Rautabisglysinaatti sisältämä bisglysinaatti on raudan vatsaystävällisintä ja parhaiten imeytyviä muotoja. Tuotteeseen on lisätty C-vitamiinia tukemaan raudan optimaalista imeytymistä.