Suoliston salaisuus

Hyvinvoinnin yksi tärkeimmistä peruspilareista on suolisto. Vatsa pitää rauhallisista ruokailuhetkistä, kuiduista, kasviksista ja liikunnasta. Ihmisen suolistossa asustaa noin tuhat bakteerilajia. Niiden muodostamalla mikrobistolla on iso rooli ihmisen terveydelle.

Suoliston bakteerikanta on aina yksilöllinen. Mikrobistoon vaikuttavat esimerkiksi elämän aikana syödyt antibioottikuurit, sairaudet ja vastustuskyky. Perimälläkin on vaikutusta: toisten mikrobisto tukee terveyttä luonnostaan paremmin, toisten heikommin.

Hyvinvoivan suoliston perustana on terveellinen ja monipuolinen ruokavalio

Suolisto rakastaa kasviksia ja täysjyväkuituja – syö siis niitä päivän jokaisella aterialla. Myös hedelmät, marjat ja hyvät kasvirasvat hellivät suolistoa.

Suolistossa elää tuhansia bakteereita – sekä hyviä että huonoja – jotka kamppailevat elintilastaan. Hapatetuilla maitotuotteilla ja kuitupitoisilla ruuilla, ruokit hyviä suolistobakteereja. Vähennä punaista lihaa, kovia maitorasvoja sekä sokeria, sillä ne lisäävät huonojen suolistobakteerien määrää. Ruoki siis hyviä bakteereja laadukkaalla ruoalla ja lisäksi tarvittavilla lisäravinteilla.

Kuituja tulisi syödä vähintään 25 grammaa päivässä. Esimerkiksi yhdessä ruisleipäviipaleessa on 2–3 grammaa kuitua. Jos ruokavalio ei sisällä tarpeeksi kuituja, ota avuksi apteekista tai marketeista saatavat kuitulisät.

Etenkin runsaskuituiset ruoka-aineet näyttävät olevan suoliston super ruokaa. Hedelmien, marjojen, täysjyväviljojen ja kasvisten käyttö edistää monin tavoin terveyttä: tutkimuksissa on havaittu viitteitä muun muassa siitä, että mustikka saattaa madaltaa posttraumaattisen stressin riskiä, mutta toisille liiallinen mustikan käyttö voi lisätä ummetusta, jolloin kannattaa käyttää muitakin marjoja esim. mustaherukka.

Kuitu ehkäisee myös elimistön matala-asteista tulehdusta tasoittamalla verensokeritasoja.

Veden juonti on tärkeää suoliston toiminnalle

Veteen liukenevat kuidut tarvitsevat vettä muodostaakseen massan, joka kulkee suoliston läpi. Liukenemattomat kuidut taas imevät itseensä vettä. Juo vettä noin kaksi litraa tasaisesti pitkin päivää. Vältä kuitenkin veden juontia ruokaillessa, sillä vesi laimentaa ruokaa pilkkovia entsyymejä ja vaikeuttaa niiden toimintaa. Syö rauhallisesti ja pureskele huolellisesti, sillä ruoansulatus alkaa jo suussa. Pureskelu ja syljestä erittyvät ruoansulatusentsyymit tekevät ruoasta mahalle helpommin käsiteltävää.

Vatsa kiittää, kun muistat syödä säännöllisesti ja noin viisi ateriaa päivässä. Jos olet syönyt antibioottokuurin on suolistosi mikrobisto muuttunut, johon kannattaakin varautua maitohappobakteereilla.

Bakteerit sinällään eivät aiheuta sairauksia, vaan nimenomaan niiden aiheuttama tulehdus.

– Mikrobien vaikutuksesta suolen pinta voi rikkoutua ja tulehtua. Tulehdusreaktio muuttaa suolen toimintaa ja immuunivastetta, joka puolestaan altistaa sairauksille

– Muutokselle altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi ympäristömyrkyt, mahasuolikanavan infektiot, antibioottihoidot sekä ruokavalio.

Jos asut koko ikäsi kaupungissa ilman mitään luontokontakteja, mikrobiston moninaisuus kärsii ja köyhtyy. Tämän takia suositellaankin metsässä ja luonnossa liikkumista. Pienetkin kävelylenkit rauhoittavat mielialaa hektisessä elämässämme ja tukee suolistomme hyvinvointia.

Liikunta vähentää vatsan turvotusta sekä helpottaa suoliston toimintaa ja aineenvaihduntaa. Erityisesti paljon istuville selänkierrot tekevät suolistolle hyvää.

Riittävä uni myös tukee suolistomme hyvinvointia ja vähentää stressiä. Huolehdi siis riittävästä levosta, sillä stressi on suoliston vihollinen. Kehon erittämät stressihormonit vaikuttavat suolistobakteerien toimintaan ja ärsyttävät suolistoa.

Tunne suolistosi – voi hyvin!

Hyvinvointisi.fi on listannut 5 parasta helppolukuista ja kansantajuista kirjaa ihmeellisestä elimestämme. Tutustu tästä!